perjantai 29. marraskuuta 2013

Pystejä jaettiin keilaillassa

Mopediclupin keilausosaamisen pystit jaettiin yhdistyksen kotimaisen kulttuurin illassa.

MC Varatuluppa ry:n perinteinen kotimaisen kulttuurin ilta pidettiin perjantaina 29.11.2013. Kulttuuri oli jälleen jäänyt taka-alalle, sillä ilta vietettiin perinteisin menoin kokoontumalla Kirkkokadun Teboilille ja siitä sitten Kuntokeitaalle keilaamaan. Tunti keilattiin ja sitten syömään pikkujoulubuffettia Aadaan, jossa oli myös keilauksen perinteiseksi muodostunut palkintojen jako. Vesa ja Tarmo eivät yllättäneet tälläkään kertaa, sillä pystit jaettiin taas yllätyksellisesti, ainakin tulosten perusteella. Huonoista keilaajista huonoin oli tällä kertaa Matti - olevinaan keilaaja. Keskivertokeilaajaksi julistettiin Kari ja keilakunkuksi Jukka. Tulosten julistaminen ja pystien jako eivät tuoneet protesteja, joten tulokset olivat lopulliset - toistaiseksi.






keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Kotimaisen kulttuurin iltaa vietetään keilaamalla

Mopediclupin perinteinen kotimaisen kulttuurin ilta on jälleen esissä, sillä tulevana perjantaina männään taas porukalla keilaamaan. Kisa on kova ja palkinnoille pääsemiseksi vaaditaan erityisen paljon hyvää tuuria. Tuloksilla ei sinänsä ole juuri merkitystä. On siis tulossa yhdistyksemme toimintavuoden loppuhuipentuma. Illan tapahtumista kerrotaan sitten tuota tuonnempana, kun tulosten protestiaika on mennyt umpeen parin viikon kuluttua.