Uudet mestarit keilaamisessa ja luottamushenkilöissä muutoksia

MC Varatuluppa ry:n niin sanottua superlauantaita vietettiin 26.11.2016. Superlauantai alkoi sääntömääräisellä vuosikokouksella ja sen aluksi nautitulla kuumakoira + juoma -yhdistelmällä Kirkkokadun Teboililla. Kokouksessa vahvistettiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2017. Toiminta vuonna 2017 noudattelee aikaisempien vuosien toimintaa. Uutuutena tulee patikointiretken tekeminen toukokuussa. Tämän vuoden juhla-ajo sai tavallaan jatkoa, sillä tulevana vuotena tehdään vastaavan tyyppinen reittiajo.

Yhdistyksen nykyinen puheenjohtaja Matti Immonen ilmoitti kokouksessa, ettei ole enää käytettävissä yhdistyksen puheenjohtajaksi. Myös rahastonhoitaja Jouko Pajarinen ilmoitti lopettaa tähän kauteen. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Keijo Riissanen ja rahastonhoitajaksi niinikään yksimielisesti Jukka Nieminen. Yhdistyksen hallitukseen valittiin Jouko Konstig, Teuvo Soininen, Pertti Haukka ja Jouni Mäkisalo.

Uusi toimintavuosi aloitellaan Kulhon koulun jääkiekkokaukalon jäädyttämisellä.

Superlauantaita jatkettiin kotimaisen kulttuurin illassa keilaamalla. Tunnin mittainen kilpailu laittoi meidät jäsenet taas paremmuusjärjestykseen. Kilpailu oli rehtiä, mutta palkintojen jaosta jäi protestikatkuinen sävy. Kiistaa syntyi erityisesti osallistumisoikeuksista, koska vastuuhenkilöiden mukaan pari kilpailijaa ei ollut ilmoittautunut määräajassa. Toiminnantarkastajat ilmoittivat puuttuvansa tähän asiaan aikanaan omassa raportissaan kevätkokouksessa.

Sarjojensa voittajat saivat kuitenkin ansaitsemansa pystinsä. Olevinaan keilaajaksi tuli Pasi Tietäväinen, keskivertokeilaajaksi Jukka Leppänen ja keilakunkuksi Keijo Riissanen. Tuloksista ei ollut valitusoikeutta. 

Superlauantai päättyi Meze - ateriakokonaisuuden nauttimiseen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti