Joulupukki matkaan jo käy

Mopediclupin jäsenet valmistautuvat jälleen läheistensä kanssa joulunviettoon.

Joulun alusajan kelit ovat tänä vuonna olleet kovin vaihtelevat joskin nyt on oikeastaan tämän talven ensimmäiset pakkaset, joita riittänee yli joulunkin. Nyt ei tarvitse Joulupukin puolesta huolestua, että pääseekö hän käymän porollaan ja pulkallaan jokaisessa paikassa, sillä lunta riittää aivan eteläistä Suomea myöten.

Joulupukki on ollut jo vuosisatojen ajan hyvin kekseliäs ja ottanut huomioon myös vaihtelevat keliolosuhteet. Tänä vuonna mopoileva pukkikin vaihtanee kulkupelinsä ehkä toiseen tai sitten ei. On siis todettava, että joulupukki jo matkaan käy.

MC Varatuluppa ry toivottaa jäsenilleen, heidän perheilleen, yhteistyökumppaneille ja kaikille muille asiasta kiinnostuneille Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2015!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti