tiistai 18. marraskuuta 2014

Toimintavuoden loppuhuipentuma

MC Varatuluppa ry:n toimintavuosi alkaa vedellä viimeisiään ja on aika kokoontua loppuhuipentumaan eli kotimaisen kulttuurin iltaan lauantaina 29.11.2014. Kulttuuritarjonta aloitetaan jälleen Kirkkokadun Teboililta ja siitä sitten edelleen männään selvittelemään jäsenten välejä keilaamalla. Siitä illasta ja sen tuloksista uutisoidaan sitten erikseen.

Toimintavuosi ei sinänsä vielä pääty, sillä meillä alkaa Kulhon jääkiekkokaukalon jäädytykset joulukuun puolivälissä, mikäli keliolosuhteet sen sallivat. Toimintavuosi päättyy sitten vuosikokoukseen aivan vuoden lopussa.