sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

MC Varatulupan pilkkimestarit on selvitetty

MC Varatuluppa ry:n perinteinen talvikalastuspäivä vietettiin lauantaina 9.4.2011. Päiväretki tehtiin Pyhäselän Rauanjärvelle, jonne retki-isäntinä toimineet Kari, Pertti ja Teuvo olivat loihtineet hienot puitteet koko tapahtumalle. Mukaan pääsi "alkukarsintojen" (=saivat luvan kotoa) kahdeksan yhdistyksen jäsentä, joille retkestä tuli ikimuistoinen.

Tapahtumajohtaja Kari laukaisi lähtöpaukun kilpailuhenkiseen pilkkimiseen tasan klo 9.45 ja ilmoitti vielä ennen sitä, että takaisin on lähtöpaikoilla oltava tasan klo 11.30 eli ei siis yhtään yli.

Kaikki osallistujat saivat vavalla tai toisella kaloja pintaan, joten kenelläkään eivät jääneet "munat kattilaan", joskin jollakin se oli aivan hilkulla. Parilla kalastajalla petti vehkeet ja yksi kalastaja kairasi turpeikkoon. Pahemmilta materiaalisilta vahingoilta vältyttiin.

Rannassa keitti Pertti jälleen arvoisensa nuotikahvit, paistettiin parit makkarat ja nautittiin muita virvokkeita, minkä jälkeen päästiin kalojen punnistukseen. Yhdistyksen "kalakisoissa" punnitus tarkoittaa aina pituusmittaa ja näin tehtiin tässäkin punnituksessa. Pilkkijöiden kalat laitettiin peräjälkeen laiturille ja mittaustuloksena saatiin senttejä ja millemetrejä. Onneksi ei menty kymmenysosiin niinkuin formuloissa. Mittaaminen osoittautui erittäin tarkaksi, koska eroja oli saatava aikaan.

Tulosten käsittelyn yhteydessä osoittautui, että kaikki kilpailijat eivät tulleet jäältä rantaan määräajan puitteissa. Kilpailun jyry kuitenkin päätti hyväksyä heidän tuloksensa, mutta heille langetettiin seuravalle kerralle vuoden päähän puolen tunnin aikasakko.

Kilpailun viralliset tulokset:

Sarja K-60

1. Teuvo, tulos 227,9 cm
2. Pertti, tulos 182,1 cm

Sarja yleinen

1. Jukka, tulos 463,8 cm
2. Sakari, tulos 360,2 cm
3. Kari, tulos 359,2 cm
4. Matti I, tulos 261,4 cm
5. Harri, tulos 135,8 cm
6. Jouko P, tulos 13,5 cm

Kilpailun yhteydessä arvottiin kiertopalkinto, jonka tällä kertaa sai haltuunsa vuodeksi Harri.

Lähtö pilkkikisaan, jonka ohjeet luettiin paperista!

Punnitukseen valmistatumista!

Senttejä ja millimetrejä!