lauantai 29. tammikuuta 2011

MC Varatulupan toimintasuunnitelma 2011

MC Varatuluppa ry:n vuosikokous pidettiin 31.12.2010, jossa päätettiin vuoden 2011 toiminnasta. Talven 2011 toiminnan pääpaino on Kulhon jääkiekkokaukalon jäädyttäminen aina maaliskuun puoliväliin saakka. Jäädytyksien jälkeen yhdistyksen toiminnassa seuraa keväinen pilkkiretki, kevätvuosikokous vappuaattona, juhannusaatonajo Joensuun torille, kesäkalastusretki kalaiselle lammelle, Aittolammen ympäriajo ja kotimaisen kulttuurin ilta. Vuosi päättyy uudenvuodenaaton syysvuosikokoukseen. Toiminta painottuu siis jäsenten yhteisiin tapahtumiin virallisten kokouksien lisäksi.

MC Varatulupan toimihenkilöt

Vuosikokouksen valitsemana yhdistyksen hallituksessa jatkavat Jouko K, Kari P, Pekka S ja Teuvo S. Puheenjohtajaksi valittiin Matti I ja rahastonhoitajaksi Jouko P. Kari P toimii yhdistyksen varapuheenjohtajana ja Pekka S yhdistyksen sihteerinä.

Hyväntekeväisyysprojekti

Vuoden toimintasuunnitelmassa on myös maininta hyväntekeväisuusprojektista, missä yhdistys lahjoittaisi "muutaman satasen" paikalliselle toimijalle, joka järjestäisi ihan mitä tahansa toimintaa paikallisille lapsille ja nuorille heidän hyväkseen. MC Varatuluppa etsii tässä asiassa siis virkeää yhteistyökumppania, jonka edustaja voisi ottaa meihin yhteyttä tämän sivuston vieraskirjan kautta. Me otamme sitten yhteyttä.

Lopuksi

MC Varatuluppa ry toivottaa jäsenilleen vireää toimintavuotta 2011 ja muille muutoin vain muuten "kaikkea hyvää".